Ei, kyllä ja kyllä, vastaa Jari Ehrnrooth. Julistavassa ja huomattavan terävänäköisessä kulttuurikritiikissään Ehrnrooth puolustaa uskonnollista ja erityisesti kristillistä maailmankuvaa, koska se tarjoaa toivon tarkoituksen, ihmiselämää suuremman päämäärän ja sitä kautta syyn kehittyä moraalisesti. Kun ihminen kytkeytyy osaksi itseään suurempaa merkityskokonaisuutta, hänen moraaliset päämääränsäkin kasvavat oman navan ympäriltä suuremmiksi ja jalommiksi. Ja tämä juuri on ihmisen elämän tarkoitus Ehrnroothin mukaan: kehittyä moraalisesti edellistä sukupolvea paremmaksi ja toteuttaa näin kulttuurievoluutiota, jossa ihminen kiinnittyy yksilöä suurempiin arvoihin ja tavoitteisiin. Ilman tätä velvoitetta kehittyä ja taipumusta sen toteuttamiseen ihminen ei ole ihminen. Pelkkää omaa hyvinvointiaan ja elämässä viihtymistään palveleva ihminen on taantunut ja oikeastaan luopunut ihmisyyden tärkeimmästä ja ihmiset eläimistä erottavasta kriteeristä.
Allekirjoitan Ehrnroothin kulttuurikritiikin suunnilleen sellaisenaan. Viimeistään postmoderni maailma on rikkonut länsimaisen ihmisen mielestä arvopäämäärät, jotka suuntautuvat oman navan seutuvilta suurempiin asioihin. Varsin usein ihminen ajattelee määrittävänsä itselleen sopivat arvot, ts. hän asettuu arvojen yläpuolelle. Tällöin kollektiiviset, universaalit ja/tai traditionaaliset arvot enää määritä sitä, millainen on sopiva ihminen.
Kirjassa olevaa kritiikin vastapoolia, elämän päämäärää, en hahmota samalla tavalla kuin kirjailija. Jos argumentointi vilisee viittauksia kristinuskoon ja Jumalaan, minun on vaikea ajatella samassa yhteydessä, että elämän syvä tarkoitus löytyy itsensä moraalisesta kehittämisestä ja sitä kautta ns. kulttuurievoluutiosta. Kovin on suorituskeskeistä. Ehrnrooth mielestäni ruoskii ihmisiä Jumala-puhetta käyttäen suorittamaan elämäänsä aiempaa paremmin ja kestävämmin.
Sen verran eksistentialisti tai mystikko olen, että minulle elämän tarkoitus ei avaudu moraalisesta kehittymisestä vaan itseensä, elämäänsä ja ympäristöönsä havahtumisesta. Itseä tulee kuunnella ja tarkkailla. Hiljaisuudessa on parempi havahtua myös Jumalan läsnäoloon ja tulla vaikutetuksi elämän mysteeriltä kuin suorituksenomaisessa paremmintekemisessä. Itsensä tunteva ihminen voi toki ja tuleekin kehittyä moraalisesti, mutta tällöin se on vasta toiminnan seuraus, ei päämäärä tai itseisarvo, kuten Ehrnrooth vaikuttaa ajattelevan.
Hmm... Kirja vaikuttaa kristinuskon "moraalimonopolin" puolesta puhumiselta. Eiväthän moraalisen kehittymisen into ja velvollisuus ole riippuvaisia siitä, uskooko ihminen johonkin jumalaan vai ei. Tieto maailman tilasta ja siitä, miten koulutus, varallisuus, mahdollisuudet tulla osallisiksi omaa kulttuuria ja globaalia ihmisyyttä ovat jakautuneet planeetallemme epätasaisesti ei vaadi uskoa mihinkään jumalaan. Päin vastoin usko voi jopa toimia rajoittavana tekijänä, kun ajatellaan, että toisin uskova tai uskonnoton ei ole moraalisesti yhtä "kehittynyt" kuin itse on.
VastaaPoistaIhmistä ei myöskään tarvitse eroittaa eläimistä, sillä ihminen on eläin. Inhimillisyys sen sijaan on jotain, joka oli olemassa jo kauan ennen Lähi-Idän monoteistisia uskontoja. Mielestäni emme voi ajatella, että postmodeni maailma "on rikkonut länsimaisen ihmisen mielestä arvopäämäärät, jotka suuntautuvat oman navan seutuvilta suurempiin asioihin", kuten blogisti kirjoittaa. Omien arvojen pohdinta ja valinta edesauttavat kulttuurievoluutiota, eivät estä sitä. Ajatellaanpa vaikka keskiaikaa, jolloin kristinusko oli vielä valta-asemassa moraalin kentällä. Onneksi kristinuskokin on sittemmin kehittynyt ja omaksunut valistuksen jälkeen monia yleisinhimillisiä moraalisia arvoja.
Mutta: täytyy lukea tuo kirja ja katsoa sitä omista lähtökohdistani käsin. On totta, että moraalisista kysymyksistä tulisi puhua nykyään enemmän. Ehkä kaikille yhteinen elämänkatsomusaine peruskoulussa olisi keino tähän?
Juha Räikkä kirjoittaa näin: "Havainnoilla, että moraali ei välttämättä liity uskontoon, voi olla käytännön merkitystä. Joillakin ihmisillä on nimittäin taipumus suhtautua moraalisiin kysymyksiin väheksyvästi siksi, että he suhtautuvat väheksyvästi uskontoihin. Tällaisen kytköksen tekeminen ei kuitenkaan näytä hyväksyttävältä. Vaikka uskonnot edustaisivatkin pelkkää irrationaalista taikauskoa ja hölynpölyä, moraalisiin kysymyksiin tulee joka tapauksessa suhtautua kaikilla elämän osa-alueilla vakavasti."
(Räikkä, J. 2004. Uskonto ja moraali. Teoksessa Räikkä, J. Moraalin kanssa. UNIpress Oy: Kuopio. 45-73.)
Sain kirjan joululahjaksi vaimolta. Erittäin mielenkiintoinen, mutta joiltain osin vaikeasti ymmärrettävä ajatus Ernroothilla. Itselleni jäi yhdestä lukukerrasta käteen seuraava: ihminen löytää syvemmän merkityksen elämälleen sijoittamalla itsensä ihmissukupolvien jatkumoon, jossa tehtävänä on omalta osaltaan ohjata ihmiskuntaa totuutta kohti.
VastaaPoistaMielestäni tarvitaan nimenomaan ihmisten tietoista pyrkimystä "suorittaa" moraalia. Hyveellinen elämä (hyveiden konkretisoiminen omassa elämässä) ohjaa ihmistä ymmärtämään mikä on tärkeää ja ohjaa tätä ihmiskuntaa elämään siedettävämmin toisiaan kohtaan. Uskonto on totta kai myös tärkeä ja voi antaa myös vastauksia moraalisille kysymyksille. Itse näen, että esim. kristinuskon tehtävä on antaa ihmiselämän lisäksi vastauksia iankaikkisuuskysymyksiin. Nekin lisäävät toivoa. Mutta eniten tällä hetkellä tarvittaisiin hyveoppia ihmisille, koska hyveellisyys ohjaa ihmistä elämään oikein ja ymmärtämään, että olenkin osa jotain suurempaa.
Pitää lukea uudestaan vaikeat kohdat vielä tuosta kirjasta!